Koulukiusaaminen herättää vieläkin ajatuksia ja mielipiteitä. Monien vuosien jälkeenkin nykypäivään. Miksi asiat eivät vieläkään muutu? Eikö asiat muuttuisivat näiden vuosien jälkeen, jotka todellakin tuntuvat ikuisuuksilta. Silti poljemme ennallamme... ja kiusaaminen jatkuu.
Asiat eivät ole menneet parempaan suuntaan. Lapset potkivat ja huutelevat opettajille. Haukkuvat vanhempiensa käyttämillä haukkumasanoilla, mitä olemme tottuneet aikuisten suusta pääsevän. Opettajilta tai keiltä vaan aikuisilta riistetään "aikuisen" rooli ja kasvatuksen vastuu... lasten opettaminen maailmanrajoihin ja lakeihin ihmiskunnassa. Itse huomaan tämän asian puuttuvan kokonaan nykymaailmassa.
Lapset tarvitsevat rajoja! Se on täysin selvä. Lapset kokeilevat sitä tarkoituksella ja vanhempien täytyy olla vahvoja. Opetamme heitä elämään kanssamme ja pärjäämään kun vanhempia ei enää ole. Tylyltä se kuulostaa mut näin se maailmankierto menee. Miten lapsi pärjää lujassa ja suht rajussa maailmassa jos on tottunut saamaan kaiken? Huutamalla ja karjumalla ihmiset antavat periksi ja näin saa tahtonsa lävitse? Näin ei kuitenkaan toimi työpaikoilla mutta ehkä viimeksi päiväkodissa tai ala-asteella.
Vielä minun aikaani minulle opetettiin rajat. Kaupoissa ei saatu huudella eikä kinua lelua tai muuten kaupoille ei ollut enää asiaa. Asioista keskusteltiin mutta riitelyllä asiaa ei todellakaan saanut tahtoaan läpi. Mun vanhemmat olivat lujia. Emme kuulemma huudelleet ja seurasimme nätisti vanhempien ruokakärryjä vieressä. Tiesimme säännöt. Sisätiloissa ei juosta.
Emme huudelleet julkisissa tiloissa ja pystyimme istumaan tuoleissa ravintolakäyntien aikana. Meille tehtiin säännöt selviksi ennen ravintolaan tuloa. Muuten ei ollut seuraavalla kerralla asiaa tulla mukaan. Yksinkertaista. Näin me istuimme ravintolassa nätisti.
Kyllä välillä sai huutia huonosta käytöksestä. Luunapit olivat normaalia. Muistaakseni vielä jossain vaiheessa tukistaminenkin oli paikallaan joissain tilanteissa kotonani. Mikä toisaalta oli minulle okein ja näin mä opin ettei asiaa tehdä niin eikä se saa tulla toistumaan. Nykyään tää olisi lastenpahoinpitely... eipä mulle mitää traumoja oo tullu. Enimmäkseen olen kiitollinen kovasta kasvatuksesta. Vieläkin.
En ymmärrä miten tää maailma on mennyt näin hulluksi. Lapsia ei saa ojentaa mutta lapset saavat huutaa ja potkia/lyödä aikuisia? Miten tää on näinpäin mennyt? Tainnu roolit vaihtua. Lapset ojentavat aikuisia ja aikuiset tekevät mitä lapset haluavat tai tulee nyrkistä. Milloin tulee sitten aikuistenpahoinpitely ja asiat menevät vielä hullummin ja kukaan saa koskea enää kehenkään. Käsipäivää on pian myös uusi vääränlainen kosketustapa, josta voi saada syytteen ahdistelusta. Väkivalta ei ole koskaan hyvä mutta sitä tulee aina olemaan... mutta asioiden näin sekaisin laittaminen on jotain aivan älytöntä.
Aikuisilla kuitenkin pitäisi olla se suurempi vastuu ottaa lastaan niskasta kiinni eikä toistepäin. Eihän se lapsi opi mitään jos se ottaa vanhempiaan niskasta kiinni kuin sen, että vanhemmat ovat sen vallan alla ja siitä sitten nujakoidaan muiden mukuloita.
Pian tulee lasten kasvattamiseen ohjeet ja säännöt! HUPS sellainen on jo. Sekin on nykyään tähtitiedettä ja ollaan niin eksyksissä. Mitä saa tehdä ja milloin kieltää? älyhoi älä jätä. Lapset ovat ihmisiä... valmistelet heitä tulevaisuutta varten ja annat eväät sille jatkaa kun vanhemmat ei enää ole täällä. Tylyä on juu. Mutta se on kuitenkin totuus? Tottakai haluaa, että lapsi pärjää senkin jälkeen kun itsellään aika jättää. Haluat antaa ne PARHAIMMAT eväät kulkea ja pärjätä elämässä. Johon kuuluu myös muiden ihmisten kanssa kommunikointi. Ei nahistelulla, itkupotkuraivareilla tai aggressiivisuudella ei saa mitään. Muuta kuin linnaa ja sossut peräänsä.
Kuitenkin tässä oli molemmat ääripäät ja lapset eivät ole syypäitä vaan heidän vanhempansa. Miten lastaan valmistelee elämään varten ja millaiset eväät sille antaa. Itse olen hieman huolissani tulevaisuudesta ja miten itsekeskeiseksi elämä voi vielä mennä.
Sen näkee sitten. Tää oli tämmöinen ajatusten täysi purkuvaihde ja kyllä helpotti!
-Aura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti